Tiedon yhteiskäytön kehittäminen

Työpaketissa mukana

Virtain kaupungin Vesihuoltolaitos
Keuruun Vesi –liikelaitos

Työpaketin tavoitteet

Työpaketin tavoitteena oli luoda tai siirtää olemassa olevaa tai hankkeessa kerättävää vesihuollon tietoa osaksi kunnan yhteistä tai kunnan maankäytön suunnittelun käytössä olevaa paikkatieto- tai karttajärjestelmää. Siirrettävä tieto voi olla esimerkiksi tietoa pohjavesialuista, vedenotosta, viemäriverkostosta, pumppaamoista, riskialueista ym. vesihuollon tietojärjestelmissä olevaa tietoa. Tieto voi olla myös herkistä alueista, kuten vesistöistä, uimarannoista, puroista yms. sekä niiden suhteesta viemäreihin ja ylivuotoriskeihin. Tietoa voidaan siirtää myös toisinpäin, jolloin vahvistetaan myös vesihuollon ymmärrystä herkistä alueista sekä lisätä maankäytön yhteistyötä.

Toimenpiteet

Työpaketissa oli mukana Virrat ja Keuruu. Tarkemmin laitoskohtaisista toimenpiteistä on kerrottu raportin toteuttajakohtaisessa osiossa.

Kuntien maankäytölle suunnatun kyselyn perusteella valtaosa kuntien maankäytön parissa työskentelevistä henkilöistä tarvitsee vesihuoltoon liittyvää tietoa työssään useammin kuin kuukausittain. Tarvittava tieto on pääasiassa verkostojen sijaintiin tai vesihuollon työmaihin tai verkoston rakentamiseen liittyvää tietoa. Tämä tieto on pääasiassa vesihuoltolaitosten paikkatietojärjestelmissä tai verkostokartoissa. Valtaosassa hankkeeseen osallistuneista kuudesta vesihuoltolaitoksesta tieto on yksinomaan vesihuollon käytettävissä. Kunnan maankäyttö käyttää joko eri paikkatietojärjestelmää tai käyttöoikeuksia tietoon ei puolin tai toisin ole. Tietoa toimitetaan pyydettäessä tai annetaan kommentteja toisen osapuolen esittämiin suunnitelmiin.

Tiedon yhteiskäytön kehittämisellä nähdään sekä positiivisia että negatiivisia vaikutuksia. Osaltaan työskentely helpottuu ja tehostuu, kun kunnan maankäytössä voidaan suoraan havaita mahdolliset vesijohto- ja viemäriverkostot. Tällöin maankäytön suunnittelussa voidaan myös huomioida mahdolliset haitat tai vaikutukset vesihuoltoon. Toisaalta tiedon yhteiskäyttö nähdään myös keskustelun vähentäjänä, koska tällöin maankäyttö ei välttämättä tiedustele lainkaan vesihuollon tilannetta esimerkiksi suunnittelun tai rakentamisen yhteydessä, vaan tulkitsee ainoastaan karttatietoa. Osa vesihuollon paikkatiedosta koetaan myös liian epätarkaksi, jotta yksinomaan sen perusteella voisi rakentamista suunnitella ja tämän vuoksi vesihuoltolaitos ei välttämättä haluaisi tietoa suoraan jakaa muulle maankäytölle.

Varsinaisia toimintatapoja tai -prosesseja ei vesihuollon ja maankäytön tietojen jakamiselle tai rakennushankkeiden suunnittelulle ollut. Vakiintuneita käytäntöjä sitäkin enemmän.

Jatkotoimet

Työpaketin osalta yhdessä edistettäviä jatkotoimia ei sovittu. Kunnan maankäytön ja vesihuoltolaitoksen yhteistyön edistämisen kautta myös tiedon yhteiskäytön tarpeet tulevat esiin. Jokainen vesihuoltolaitos edistää tiedon yhteiskäytön kehittämistä omien ja kunnan tarpeiden mukaisesti.

Scroll to Top